maanantai 5. elokuuta 2013

Palataksemme kirjoihin....

Tämä kesä on ollut ainutlaatuinen, koko perheellä on ollut mahdollisuus olla vapaalla samaan aikaan. Olemme ulkoilleet paljon, ja sekä kaupungissa että lyhyillä kotimaan reissuilla tavanneet ystäviä ja lähisukulaisia. Jos kahden kovin erilaisen ja eri-ikäisen lapsen tarpeilta olen ehtinyt, olen lukenut ja hoitanut parvekekasveja rentoutuakseni.  En tahdo saada edes kuvia kamerasta purettua, iltaisin lasten nukahdettua kello on aina niin paljon ja tekemistä riittäisi sittenkin. 

Lukemani kirjat ovat olleet kovin erilaisia keskenään. Ne ovat olleet myös erilaisia kuin aiemmat lomalukemiseni, perinteisesti kun loma ei tunnu miltään, ellei sängyn viereltä löydy Wallander-dekkaria.
Nyt olen lukenut aika sattumanvaraisesti valikoituja kirpputorilöytöjä. Tässä joitain esimerkkejä:

Roman Schatz: Rakasta Minut

Kuva WSOY
Rakasta minut oli viihdettä. Roman Schatzin kirjassa riitti piikittelyä ja pilkettä silmäkulmassa, mutta kirja oli minulle ehkä hiukan liian maskuliinisen seksuaalisuuden kautta väirttynyttä kerrontaa. Schatz kertoo kirjassa tarinaa, joka voi olla hänen tarinansa tai fiktiota, mene ja tiedä. Monella tarinam vaiheella kuitenkin on uskoakseni vahva todellisuuspohja. Osa hauskuudesta oli ajatella kirjan henkilöiden ja tapahtumien olevan oikeasti tosia ja päästä osalliseksi tirkistelystä toisen elämään, siitäkin huolimatta, että kirjassa avainhenkilöt olivat saaneet peitenimiä. Mielenkiintoista oli nähdä myös suomalaisuutta ulkopuolisen silmin, ja terävät huomiot kansakuntamme luonteesta saivatkin usein suupieleni hymyyn. Kirja oli mukavaa luettavaa, mutta ei kuitenkaan hetkauttanut maailmaani mihinkään suuntaan enkä missään olosuhteissa uskoisi lukevani sitä toiste. .
Linn Ullman: Ennen unta
Kuva CDon.com

Lukiessani Linn Ullmanin esikoisteosta en voinut olla miettimättä, oliko tämä tarina todella sellainen, joka hänen päässään on hautunut, värittynyt, rikastunut ja purskahdellut luonnoksiksi ja henkilökuviksi, sellainen tarina, joka on ollut saatava kerrottua maailmalle esikoisen synnyttämiseksi. Kirja on kertomus naispäähenkilöstä ja hänen lähisukunsa vaiheista kahdessa maassa. Usean vuosikymmenen aikaiset tapahtumat risteilevät ja soljuvat rinnakkain ja limittäin, mikä tietyllä tavalla tuo kerrontaan syvyyttä ja unenomaisuutta. Kirjan naispäähenkilöllä on eroottisviritteisiä fantasioita ja vahva kiinnostus vietellä miehiä mielijohteesta, mutta kerronta ei ole niin suorasukaista kuin Schatzin. Tarina on sinänsä mielenkiintoinen, mutta kahta asiaa en voinut sietää: Lauserakenteet ovat välillä liioittelematta kahdentoista rivin mittaisia, mikä tekee lukukokemuksesta sekavan. Mitä sellaisella kielenkäytöllä tavoitellaan? Itse jäin lähinnä ymmälleni. Toinen haaste minulle oli tarinan karkaaminen päähenkilön ja hänen perheensä ympärillä pyörivästä ydinkertomuksesta mitä kummallisimpiin, toinen toistaan utopistisempiin sivujuonteisiin, joita en ymmärtänyt. Päähenkilön miesystävä muuttui lattialla sätkiväksi kultakalaksi päähenkilön riisuttua hänen jaloistaan  punaiset nahkasaappaat. Okei. Tämä on ehkä juuri se kohta, jonka vuoksi ajattelen olevan niin vaikeaa samaistua siihen hetkeen, jossa mielikuvissani näen Linn Ullmanin pyörineen hikisenä lakanoissaan, kunnes saa kirjoitettua yksityiskohdat haluamaansa muotoon ja purettua mieltä pakottavat sanat näppäimistöltä ruudulle yön hämärissä.  Kirjan kansi oli niin kaunis, että melkein harmitti, sillä tämänkin teoksen joutuu laittamaan kiertoon. Aloin kirjan luettuani huolestua: En pitänyt Schatzin lyhyistä virkkeistä enkä pitänyt Linn Ullmanin mammuttivirkkeistä. Tiesinkö edes, millaisista kirjoista pitäisin?

Pidin sitten ainakin tästä:


Katja Kettu: Hitsaaja


Herkkä, runoilijasieluinen pohjoisen mies Niila Kamsu on lähtenyt etelään telakalle hitsaajaksi ulkomaankomennuksia unohtamatta. Tarinan ytimessä on Estonian onnettomuus. Kirja kertoo tarinaa usean henkilön näkökulmasta rinnakkain. Samatkin tapahtumat näyttävät erilaisilta toisen henkilön silmin. Kirjassa käsitellään paljon keski-ikäisen miehen pelkoja ja kipupisteitä, työhön liittyviä epäonnistumisia, kariutuneita parisuhteita ja ystävyyden kaipuuta. Sitä, kuinka mies menee lukkoon eikä osaa puhua tunteistaan kenellekään. Tarina on mielenkiintoinen, ja lajityypissä välillä liikutaan lähellä jännitysromaania. Kirja piti minua otteessaan kuitenkin ennen kaikkea rikkaan kielensä vuoksi. Katja Kettu osaa käyttää suomea tavattoman monivivahteisesti. Välillä tuntuu siltä, että en ymmärrä kaikkia murresanoja, mutta se ei haittaa iloa lukukokemuksesta. Tuntuu siltä, kuin minun olisi nämä kolme tähän asti esittelemääni kirjaa pitänyt lukea nimenomaan juuri tässä järjestyksessä, jotta sain aidon ja elävän kokemuksen siitä, millaisesta tekstistä pidän. Kieli voi olla rikasta ja herkkää silloinkin, kun käytetyt sanat ovat vahvoja ja karkeita.

Stephen Fry: Koppava kloppi

Tämä ei ollut taas minun kirjani ollenkaan! Voi miten pettynyt olinkaan, sillä pidän paljon Stephen Frystä näyttelijänä ja juontajana. Stephenin tavasta kirjoittaa tulee mieleen tietoinen pyrkimys kasvattaa kirjan sivumäärää toistamalla samoja asioita uudelleen, kirjoittamalla tarinan lomaan epäoleellisia sivujuonteita "mistä tulikin mieleeni, että..." ja muistuttamalla kerta toisensa jälkeen itse itseään siitä "mutta nythän minä eksyn taas aivan harhateille. Missäs olimmekaan...?" ja voi hyvänen aika, miten raivostuttavaa on lukea tekstiä, jossa tarina ei etene. Kaikki nuo monologit tuntuvat väkinäisiltä ja saavat kirjan junnaamaan kouluvuosissa ensimmäiset kolmesataa sivua. Mielenkiintoista on lukea brittien koulusysteemistä ja Stephenin lapsuudesta, mutta ei sentään näin pitkästi. Mielenkiintoista on myös se, mitä mielipiteeni kertoo minusta lukijana, kirjaa kun on kovin eri verkkolehtien palstoilla ylistety.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti