Juhlamielellä kesä- ja heinäkuussa

*** Häät Turussa ***

 

 

*** 10-vuotishääpäivämme ***

*** Pikkuprinsessan 1-vuotisjuhlat ***

Palataksemme kirjoihin....

Tämä kesä on ollut ainutlaatuinen, koko perheellä on ollut mahdollisuus olla vapaalla samaan aikaan. Olemme ulkoilleet paljon, ja sekä kaupungissa että lyhyillä kotimaan reissuilla tavanneet ystäviä ja lähisukulaisia. Jos kahden kovin erilaisen ja eri-ikäisen lapsen tarpeilta olen ehtinyt, olen lukenut ja hoitanut parvekekasveja rentoutuakseni.  En tahdo saada edes kuvia kamerasta purettua, iltaisin lasten nukahdettua kello on aina niin paljon ja tekemistä riittäisi sittenkin. 

Lukemani kirjat ovat olleet kovin erilaisia keskenään. Ne ovat olleet myös erilaisia kuin aiemmat lomalukemiseni, perinteisesti kun loma ei tunnu miltään, ellei sängyn viereltä löydy Wallander-dekkaria.
Nyt olen lukenut aika sattumanvaraisesti valikoituja kirpputorilöytöjä. Tässä joitain esimerkkejä:

Roman Schatz: Rakasta Minut

Kuva WSOY

Rakasta minut oli viihdettä. Roman Schatzin kirjassa riitti piikittelyä ja pilkettä silmäkulmassa, mutta kirja oli minulle ehkä hiukan liian maskuliinisen seksuaalisuuden kautta väirttynyttä kerrontaa. Schatz kertoo kirjassa tarinaa, joka voi olla hänen tarinansa tai fiktiota, mene ja tiedä. Monella tarinam vaiheella kuitenkin on uskoakseni vahva todellisuuspohja. Osa hauskuudesta oli ajatella kirjan henkilöiden ja tapahtumien olevan oikeasti tosia ja päästä osalliseksi tirkistelystä toisen elämään, siitäkin huolimatta, että kirjassa avainhenkilöt olivat saaneet peitenimiä. Mielenkiintoista oli nähdä myös suomalaisuutta ulkopuolisen silmin, ja terävät huomiot kansakuntamme luonteesta saivatkin usein suupieleni hymyyn. Kirja oli mukavaa luettavaa, mutta ei kuitenkaan hetkauttanut maailmaani mihinkään suuntaan enkä missään olosuhteissa uskoisi lukevani sitä toiste. .

Linn Ullman: Ennen unta

Kuva CDon.com

Lukiessani Linn Ullmanin esikoisteosta en voinut olla miettimättä, oliko tämä tarina todella sellainen, joka hänen päässään on hautunut, värittynyt, rikastunut ja purskahdellut luonnoksiksi ja henkilökuviksi, sellainen tarina, joka on ollut saatava kerrottua maailmalle esikoisen synnyttämiseksi. Kirja on kertomus naispäähenkilöstä ja hänen lähisukunsa vaiheista kahdessa maassa. Usean vuosikymmenen aikaiset tapahtumat risteilevät ja soljuvat rinnakkain ja limittäin, mikä tietyllä tavalla tuo kerrontaan syvyyttä ja unenomaisuutta. Kirjan naispäähenkilöllä on eroottisviritteisiä fantasioita ja vahva kiinnostus vietellä miehiä mielijohteesta, mutta kerronta ei ole niin suorasukaista kuin Schatzin. Tarina on sinänsä mielenkiintoinen, mutta kahta asiaa en voinut sietää: Lauserakenteet ovat välillä liioittelematta kahdentoista rivin mittaisia, mikä tekee lukukokemuksesta sekavan. Mitä sellaisella kielenkäytöllä tavoitellaan? Itse jäin lähinnä ymmälleni. Toinen haaste minulle oli tarinan karkaaminen päähenkilön ja hänen perheensä ympärillä pyörivästä ydinkertomuksesta mitä kummallisimpiin, toinen toistaan utopistisempiin sivujuonteisiin, joita en ymmärtänyt. Päähenkilön miesystävä muuttui lattialla sätkiväksi kultakalaksi päähenkilön riisuttua hänen jaloistaan  punaiset nahkasaappaat. Okei. Tämä on ehkä juuri se kohta, jonka vuoksi ajattelen olevan niin vaikeaa samaistua siihen hetkeen, jossa mielikuvissani näen Linn Ullmanin pyörineen hikisenä lakanoissaan, kunnes saa kirjoitettua yksityiskohdat haluamaansa muotoon ja purettua mieltä pakottavat sanat näppäimistöltä ruudulle yön hämärissä.  Kirjan kansi oli niin kaunis, että melkein harmitti, sillä tämänkin teoksen joutuu laittamaan kiertoon. Aloin kirjan luettuani huolestua: En pitänyt Schatzin lyhyistä virkkeistä enkä pitänyt Linn Ullmanin mammuttivirkkeistä. Tiesinkö edes, millaisista kirjoista pitäisin?

Pidin sitten ainakin tästä:


Katja Kettu: Hitsaaja

Herkkä, runoilijasieluinen pohjoisen mies Niila Kamsu on lähtenyt etelään telakalle hitsaajaksi ulkomaankomennuksia unohtamatta. Tarinan ytimessä on Estonian onnettomuus. Kirja kertoo tarinaa usean henkilön näkökulmasta rinnakkain. Samatkin tapahtumat näyttävät erilaisilta toisen henkilön silmin. Kirjassa käsitellään paljon keski-ikäisen miehen pelkoja ja kipupisteitä, työhön liittyviä epäonnistumisia, kariutuneita parisuhteita ja ystävyyden kaipuuta. Sitä, kuinka mies menee lukkoon eikä osaa puhua tunteistaan kenellekään. Tarina on mielenkiintoinen, ja lajityypissä välillä liikutaan lähellä jännitysromaania. Kirja piti minua otteessaan kuitenkin ennen kaikkea rikkaan kielensä vuoksi. Katja Kettu osaa käyttää suomea tavattoman monivivahteisesti. Välillä tuntuu siltä, että en ymmärrä kaikkia murresanoja, mutta se ei haittaa iloa lukukokemuksesta. Tuntuu siltä, kuin minun olisi nämä kolme tähän asti esittelemääni kirjaa pitänyt lukea nimenomaan juuri tässä järjestyksessä, jotta sain aidon ja elävän kokemuksen siitä, millaisesta tekstistä pidän. Kieli voi olla rikasta ja herkkää silloinkin, kun käytetyt sanat ovat vahvoja ja karkeita.

Stephen Fry: Koppava kloppi

Tämä ei ollut taas minun kirjani ollenkaan! Voi miten pettynyt olinkaan, sillä pidän paljon Stephen Frystä näyttelijänä ja juontajana. Stephenin tavasta kirjoittaa tulee mieleen tietoinen pyrkimys kasvattaa kirjan sivumäärää toistamalla samoja asioita uudelleen, kirjoittamalla tarinan lomaan epäoleellisia sivujuonteita "mistä tulikin mieleeni, että..." ja muistuttamalla kerta toisensa jälkeen itse itseään siitä "mutta nythän minä eksyn taas aivan harhateille. Missäs olimmekaan...?" ja voi hyvänen aika, miten raivostuttavaa on lukea tekstiä, jossa tarina ei etene. Kaikki nuo monologit tuntuvat väkinäisiltä ja saavat kirjan junnaamaan kouluvuosissa ensimmäiset kolmesataa sivua. Mielenkiintoista on lukea brittien koulusysteemistä ja Stephenin lapsuudesta, mutta ei sentään näin pitkästi. Mielenkiintoista on myös se, mitä mielipiteeni kertoo minusta lukijana, kirjaa kun on kovin eri verkkolehtien palstoilla ylistety.

The Kid

Lastemme serkku täytti tänään vuosia. Sain kuin sainkin eilen formulakatsomosta etäällä pysytellessämme tehtyä syntymäpäiväkortiksi tällaisen muotokuvantapaisen. Mallina oli valokuva netistä. Pidin aikataulurajoitteesta, oli tehtävä sellainen kuin parissa tunnissa kerkisi. Minun luonteelleni se sopii, koska olen liiankin pedantti ja jään helposti hieromaan kuvaa liian kauan.

Kannessa on teksti
the kid

ja sisäpinnalla
has turned 18!!!

Aina yhtä jännittävä ilmiö on se, että lapset yksi toisensa jälkeen kasvavat aikuisiksi, mutta itse emme vanhene ollenkaan! Onnea vielä sankarille!

Lyijykynähahmotelma, akvarellivärit, kakkupaperia, pahvia, leikkailua ja liimailua.

Viikko Ahvenanmaan saaristossa

Riepunalle

Kamalaa, kukaan ei ole ehtinyt päivittää tätä blogia pitkään aikaan :D ! Ei edes sitä, että ehdin ennen serkkuni häitä ommella suvun pienimmälle oman riepunallen....

Nalleperheen pari serkusta, tummansininen ja vaaleansiniraitainen  puuttuu tästä yhteiskuvasta, sillä ne ovat jo muuttaneet Pohjanmaalle. Neljä takimmaista on Bukowskin tuotantoa, edessä röhnöttävät vaaleansininen ja vaaleanvihreä minun ompelemiani Bukowskin lopetettua tämän meidän suosikkinallemme valmistuksen.

Mukana morsiamen toiveiden toteuttamisessa

Ystäväni  sisar on menossa elokuussa naimisiin. Tulin kutsutuksi mukaan toteuttamaan hänen toivettaan saada pukeutua morsiuspukuun, jonka värillisen alusmekon päällä on valkoisista virkatuista pitsiliinoista koostuva mekko. Toivettaan toteuttamaan hän kokosi käsityötaitoiset läheiset ja ystävät, ja kun nämäkin edelleen kutsuivat omia ystäviään mukaan sain minäkin kokonaisuudesta ihanan palasen, -tehdä morsiuskimpun alle virkatun mansettiliinan. Olen toiveikas sen suhteen, että aikanaan, joskus syksyllä, saan laittaa blogiini kuvan myös siitä, miten upea morsiuskimpusta mansetin kanssa sitten tuli! Virkkasin ystävälleni, joka tulee sitomaan myös sisarensa morsiuskimpun, nyssäkkään mukaan rintakorumekanismilla varustetun koristekukkasen ja annoin lisäksi vanhaa lakanapitsiä, joita molempia hän voi halutessaan käyttää kootessaan morsiuskimppua. Kun morsiuspuku joskus aikanaan on valmis, se tulee olemaan varmaan samalla upea häälahja morsiamelle hänen ystäviltään.

Virallisesti kesä

Tänään se vyöryi ylitsemme kuin juhlatunnelmasta seonneena,  hymyillen koko naamallaan kuin lapsilauma lomalle lähdössä. Kesä. Se tuli ensin koululaiselle, jonka kanssa kävimme kirkossa päättämässä kevätlukukauden ja hakemassa todistuksen.

 

Sitten kesä teki pesänsä parvekkeelle. Pari päivää sitten vielä maalasin pientä puujakkaraa, tänään sain paikat valmiiksi. 

Olin toivonut, että vielä pari kesää sitten parvekkeella olleen muovisen leikkimökin tilalle jostain osuisi kohdalle pieni valkoinen pöytä, joka olisi ulko- tai parvekekäyttöön tarkoitettu materiaaleiltaan, korkeudeltaan sellainen, että jalat mahtuisivat sen alle kahviteltaessa ja joka mahdollisesti taittomekanismin tai muun vastaavan vuoksi menisi varastoon pieneen tilaan. Lisäksi toivoin, että pöytä löytyisi alle viidelläkympillä. Täsmällinen lista toiveita toteutui! Tämä pöytä on Pentikin, ja myymälässä esillä ollut yksilö, mistä syystä sain sen erityisen halvalla.

Kukkia en viime vuonna raskauden viime metreillä kolmen viikon flunssan sairastettuani saanut parvekkeelle oikein laitettuakaan, siksikin kukat tänä vuonna  tuntuvat aivan kertakaikkisen ihanilta kaikissa punaisen sävyissä, monen lajin runsaudessa ja mitä erilaisimmissa ruukuissa loistaessaan. Tämän vuoden teemoja ovat pelargoniat, minulle aiemmin kokeilemattomat kukat rautayrtti, lumihiutale ja kesäleimukukka sekä kestopuualtaiden käyttäminen vain ruukkujen korokkeina. Omasta mielestäni asetelmistani tuli sopivan reheviä ja näyttäviä. Puoliboheemi viidakko on hyvä tavoitetila.

 Kukapa ei kesästä olisi haltioissaan?