maanantai 29. heinäkuuta 2013

The Kid

Lastemme serkku täytti tänään vuosia. Sain kuin sainkin eilen formulakatsomosta etäällä pysytellessämme tehtyä syntymäpäiväkortiksi tällaisen muotokuvantapaisen. Mallina oli valokuva netistä. Pidin aikataulurajoitteesta, oli tehtävä sellainen kuin parissa tunnissa kerkisi. Minun luonteelleni se sopii, koska olen liiankin pedantti ja jään helposti hieromaan kuvaa liian kauan.

Kannessa on teksti
the kid

ja sisäpinnalla
has turned 18!!!

Aina yhtä jännittävä ilmiö on se, että lapset yksi toisensa jälkeen kasvavat aikuisiksi, mutta itse emme vanhene ollenkaan! Onnea vielä sankarille!

Lyijykynähahmotelma, akvarellivärit, kakkupaperia, pahvia, leikkailua ja liimailua.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Riepunalle

Kamalaa, kukaan ei ole ehtinyt päivittää tätä blogia pitkään aikaan :D ! Ei edes sitä, että ehdin ennen serkkuni häitä ommella suvun pienimmälle oman riepunallen....



Nalleperheen pari serkusta, tummansininen ja vaaleansiniraitainen  puuttuu tästä yhteiskuvasta, sillä ne ovat jo muuttaneet Pohjanmaalle. Neljä takimmaista on Bukowskin tuotantoa, edessä röhnöttävät vaaleansininen ja vaaleanvihreä minun ompelemiani Bukowskin lopetettua tämän meidän suosikkinallemme valmistuksen.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Mukana morsiamen toiveiden toteuttamisessa

Ystäväni  sisar on menossa elokuussa naimisiin. Tulin kutsutuksi mukaan toteuttamaan hänen toivettaan saada pukeutua morsiuspukuun, jonka värillisen alusmekon päällä on valkoisista virkatuista pitsiliinoista koostuva mekko. Toivettaan toteuttamaan hän kokosi käsityötaitoiset läheiset ja ystävät, ja kun nämäkin edelleen kutsuivat omia ystäviään mukaan sain minäkin kokonaisuudesta ihanan palasen, -tehdä morsiuskimpun alle virkatun mansettiliinan. Olen toiveikas sen suhteen, että aikanaan, joskus syksyllä, saan laittaa blogiini kuvan myös siitä, miten upea morsiuskimpusta mansetin kanssa sitten tuli! Virkkasin ystävälleni, joka tulee sitomaan myös sisarensa morsiuskimpun, nyssäkkään mukaan rintakorumekanismilla varustetun koristekukkasen ja annoin lisäksi vanhaa lakanapitsiä, joita molempia hän voi halutessaan käyttää kootessaan morsiuskimppua. Kun morsiuspuku joskus aikanaan on valmis, se tulee olemaan varmaan samalla upea häälahja morsiamelle hänen ystäviltään.


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Virallisesti kesä

Tänään se vyöryi ylitsemme kuin juhlatunnelmasta seonneena,  hymyillen koko naamallaan kuin lapsilauma lomalle lähdössä. Kesä. Se tuli ensin koululaiselle, jonka kanssa kävimme kirkossa päättämässä kevätlukukauden ja hakemassa todistuksen.




Sitten kesä teki pesänsä parvekkeelle. Pari päivää sitten vielä maalasin pientä puujakkaraa, tänään sain paikat valmiiksi. 


Olin toivonut, että vielä pari kesää sitten parvekkeella olleen muovisen leikkimökin tilalle jostain osuisi kohdalle
pieni valkoinen pöytä, joka olisi ulko- tai parvekekäyttöön tarkoitettu materiaaleiltaan, korkeudeltaan sellainen, että jalat mahtuisivat sen alle kahviteltaessa ja joka mahdollisesti taittomekanismin tai muun vastaavan vuoksi menisi varastoon pieneen tilaan. Lisäksi toivoin, että pöytä löytyisi alle viidelläkympillä. Täsmällinen lista toiveita toteutui! Tämä pöytä on Pentikin, ja myymälässä esillä ollut yksilö, mistä syystä sain sen erityisen halvalla.


Kukkia en viime vuonna raskauden viime metreillä kolmen viikon flunssan sairastettuani saanut parvekkeelle oikein laitettuakaan, siksikin kukat tänä vuonna  tuntuvat aivan kertakaikkisen ihanilta kaikissa punaisen sävyissä, monen lajin runsaudessa ja mitä erilaisimmissa ruukuissa loistaessaan. Tämän vuoden teemoja ovat pelargoniat, minulle aiemmin kokeilemattomat kukat rautayrtti, lumihiutale ja kesäleimukukka sekä kestopuualtaiden käyttäminen vain ruukkujen korokkeina. Omasta mielestäni asetelmistani tuli sopivan reheviä ja näyttäviä. Puoliboheemi viidakko on hyvä tavoitetila.







 Kukapa ei kesästä olisi haltioissaan?

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kirjat sisustuksessa, vol 3

Kirjojen järjestely alkoi kirjahyllyn siivoamisella. Kannoin joitain kirjoja kirpparille ja otin sekä pokkareita että kaikkein suurikokoisimmat keittokirjat kokonaan hyllystä pois. Muutostöiden perimmäinen tavoite oli saada kirjoja paremmin esille, lähelle ja käyttöön, niin ettei yhdenkään kirjan löytäminen tai kaivaminen esiin olisi vaikeaa.



Pikkuneidin sänky makuuhuoneessa on tilanpuutteen vuoksi haasteellinen sijoittaa. Ikkunan alla olevan patterin termostaatti työntyy ikkunaseinältä ulos, eikä pinnasänky mahdu siksi yhtään lähemmäs peräseinää. Pinnasängyn ja seinän väliin jäävä kolo muuttui jotenkin tarkoituksenmukaisemmalle, kun hain parvekkeella viimeiset vuodet majailleet Pentikin sisustustikkaat pinnasängyn ja seinän väliin lepopaikaksi keskeneräisille kirjoille ja lehdille. Tikkaan askelmat merkitsevät paikan, josta jatkan lukemista seuraavalla kerralla.


Toiselle puolelle parisänkyä olemme jättäneet reitin kulkua varten auki, samoin senkin ovet auetessaan tarvitsevat tilaa sängyn suuntaan.



Reaktionopeutta testaavan hirvitaulun ostin syntymäpäivälahjaksi viime vuonna itse itselleni. Se oli niin sympaattinen, etten päässyt ohi!. Lipaston päälle on päätynyt paljon siivekkäitä, -maalaamani akvarelliperhoset, vanhat rosettirautaperhoset sekä rautakynttilänjalka riisutuin enkelinsiivin-, joten hirviaihe sopii joukkoon aivan yhtä hyvin kuin täytetyt eläimet biologianluokan lasikaappeihin.

Yöpöytää tilaan ei kummallekaan puolelle sänkyä enää mahdu. Miehen tavaroille löytyy laskupaikka senkin uumenista, minä taas sain näistä tikapuista kaipaamani paikan pienelle klipsillä kiinnitettävälle lukuvalolle.Valoa sänkyyn saatuani olen lukenut enemmän kuin vuosiin, siitä on tullut jokailtainen rutiini.



Viimeinen makuuhuoneesta löytyviin kirjoihin liittyvä kokeilu oli kirjatelineen ostaminen kirpputorilta eurolla. Nyt saan akvarellimaalausoppaani esille ja auki jostain seuraavaan maalauskertaan houkuttelevasta kohdasta!


Olohuoneen kirjoista olisi vielä muutama kuva, mutta niistä lisää taas myöhemmin!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kirjat sisustuksessa, vol 2

Taloyhtiön lehtikarusellista bongattu Kodin Kuvalehden numero 2 (10.1.2013) oli todellinen inspiraatiopurske, sillä sen kirjojen säilytystä käsittelevä artikkeli sai aikaan sellaisen energisen siivous- ja järjestelyvimman, että en muista toista jonkin lehtijutun perusteella koskaan saaneeni. Kiitos siis siitä lehden toimitukselle!

Meillä kirjasäilytykseen on liittynyt kaksi ongelmaa. 

  1. Kirjoja ei ole mitenkään älyttömän paljon, mutta silti kirjahyllyn mittoihin suhteutettuna liikaa. Kirjahylly on ollut nyt jo edesmenneen, rakkaan pappaani lahjarahoilla hankittu ensimmäinen uusi kaluste tähän ensimmäiseen yhteiseen kotiimme, ja siksi sitä ei kovin helposti vaihdeta.
  2. Sinänsä modulaarisen kirjahyllykokonaisuuden laajentaminen mietityttää: Miten yhdistetään uudenkirkkaita osia luonnonvalkoiseen, mutta jo käytössä auringon kellastamaan hyllykokonaisuuteen?
Suurin osa kirjoistamme on keittokirjoja, viinikirjallisuutta ja erilaiisa tieto- ja oppikirjoja ruokaan ja juomiin liittyen. Kaunokirjallisuutta hyllyssä on vain vähän, mutta sanakirjoja paljon. Heprea-venäjä -sanakirjakin tuntuu edelleen tärkeälle, vaikka en ole vuosiin opiskellut kumpaakaan. Pojan kirjat ovat pääosin hänen huoneessaan, mutta hänenkin kirjahyllynsä on niin täynnä, että kirjojen esiin ottaminen ja takaisinlaittaminen on hankalaa.
Lehtijutun kuvia oli ihana katsella. Kirjojen säilytysratkaisuja oli vaikka minkälaisia: kekseliäitä, klassisia ja enemmän muotoiluun kuin käytännöllisyyteen panostavia. Jutussa esiteltiin paljon lukevia ihmisiä ja heidän suhdettaan kirjojen säilytykseen. Lisäksi lukijat olivat lähettäneet ajatuksia kirjojen merkityksestä heille. Kaikki tämän blogipostauksen kuvat on skannattu Kodin Kuvalehden jutusta.

5. Bookrest-kirjaanlepuuttaja Scandinavian Design Center
6. Lack-hylly Ikea
7. Muuton hyllymoduulit Finnish Design Shop
Alkuperäiset kuvat lehteen valmistajilta.

9. Näkymätön, kirjan taakse piiloutuva pidike (kaksi kokoa), Hannas
10. String Pocket -hylly, Finnish Design Shop
11. Lovely Rita -kirjahylly Kartell Flagstore
12. Readers Nest, Paloranta
Alkuperäiset kuvat lehteen valmistajilta.



Väreittäin järjestellyt kirjahyllyt voivat sisustuselementteinä olla mukavan näköisiä, mutta etsin itse mieluummin kirjoja, jotka on järjestelty teemoittain tai aihekokonaisuuksittain. Silti rauhallinen kuva tyynestä Kaarinasta, joka järjestää kirjansa värijärjestykseen leikattuaan kirjojen irtokansista esittelytekstit ja liimattuaan ne kovan kannen sisäpuolelle, toi ihanalla tavalla lämpimät muistot mieleen kaikista lapsuuden kirjastotädeistä ja omasta työelämään tutustumisjaksosta kirjastossa ysiluokalla. Kaarinan kirjahylly olisi voinut olla minun mummini kirjahylly, siksikin kirjojen keskellä näytti olevan jotenkin turvallista.


Alkuperäinen kuva Jaakko Lukumaa (Kodin Kuvalehti 2/2013)


Alakuvassa taustalla oleva Erika tekee kirjoista houkuttelevia asetelmia perheenjäsenilleen ja ostaa kirjakaruselleja toisensa perään edellisen täytyttyä. Seuraavan sivun kuvissa kaunis Erika oli vaihtanut kampaustaan, ja  hymyili yhtä onnellisen näköisenä sohvan selkänojalla istuen kirja-aarteidensa keskellä. Eihän jutun luettuaan voinut tulla kuin hyvälle tuulelle ja lähteä valitsemaan seuraavaa romaania, johon tarttua! Näille ihmisille se tuntui olevan niin luontevaa, -kirjaan tuntui kerkiävän tarttua huolettomasti kuin kampaan konsanaan-, ja minä olin lukenut vain lomamatkoilla jo pitkään. Ihan ensin kuitenkin siivosin oman kirjahyllymme!

Alkuperäiset kuvat Jaakko Lukumaa (Kodin Kuvalehti 2/2013)

Lehtiartikkelista meille käyttöön jaloistuivat seuraavat ideat: 
  • kirjojen laittaminen esille asetelmiksi, jolloin niitä tulee luettua
  • kirjojen valitseminen näytille kauniin kannen perusteella ja "näyttelyn" uusiminen sopivin välein
  • laatikkomaiset kirjahyllyt -> osan kirjoista voisi kirjahyllyn sijaan laittaakin esille puulaatikoihin
  • säilytystilan varaaminen kirjaston kirjoille 
  • lepopaikka keskeneräiselle kirjalle 

Haluatteko nähdä kuvia meidän toteutuksestamme?